Täältä löydät kuvamateriaalia:
https://pixabay.com/
tiistai 6. kesäkuuta 2017
Open SWOT -analyysi
Millainen ope minä olen?
Vahvuudet
Olen hyvä opiskelijoiden kuuntelemisessa ja heidän ymmärtämisessä.
Muut tietävän minun olevan hyvä rauhallisuudessani ja minun omaavan pitkän pinnan, en ikinä hermostu opiskelijoille.
Mielestäni onnistun hyvin ärsyyntyneiden opiskelijoiden tyynnyttämisessä ja sovittelussa, haluan aina löytää vaihtoehtoisen ja kaikkia miellyttävän ratkaisun asiaan.
Heikkoudet
Minun tulisi kehittää entisestään haasteellisten ja hyökkäävien ihmisten kohtaamista. En provosoidu heistä, mutta menen yleensä sanattomaksi, enkä osaa kommentoida tilannetta mitenkään.
Myös asioiden hoitamista ajoissa voidaan kehittää entisestään vaikka aika paljon olen siinä jo kehittynytkin.
Mahdollisuudet
Työpaikallani olen saanut hyvin vapaasti kertoa mitä aiheita tykkään opettaa ja tämä vahvistaa ammatillista minääni, olen siitä hyvin tyytyväinen. Olen myös määrätietoinen, jämpti ja selkeä, jonka vuoksi olen saanut toiveeni mukaan työskennellä määrätietoisesti määrätietoisten aikuisopiskelijoiden kanssa. Ehkä tässä pystyn hyödyntämään parhaiten selkeää opetustyyliäni.
Minua motivoi parhaiten hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki.
Uhat
Uhkana koen työilmapiirin laskun, jos joku on vastahakoinen tekemiään hänelle määrättyjä tehtäviä, pahoitan siitä oloni. Pointtina tässä on se, että kun vannon tasa-arvoisuuden ja yhdessätekemisen nimeen niin en siedä, että joku luistaa tehtävistään. Tämä syö myös motivaatiotani.
Aiemmin uhkana olisi voinut olla myös liiallinen suorasanaisuuteni, mutta nyt olen saanut siistittyä suutani paljon ja harkitsen ennen kuin avaan suuni. Kiihtymystilaan en enää asetu, se on hienoa kehitystä.

Millainen itsetuntemus opettajalla on?
No niin, kasvatustieteelliset on nyt ohi ja on palattu "Oppimisyhteisön rakentaminen" -tutkinnonosan parissa. Päivä aloitettiin pohtimalla millainen itsetunto opettajalla on?
Ainakin siihen sisältyy temperamentti, motivaatio, terve itsekkyys, stressin hallinta ja arvot.
Entä saako opettaja näyttää tunteensa? Mielipiteet jakautuivat puolin ja toisin. Tilanteesta riippuen kyllä ja ei. Mielestäni opettaja ei saa ikinä hermostua! Vaikka kuinka harmittaisi!
Entä mitkä ovat opettajan tunnetaidot ja miten hän voi niillä vaikuttaa opettamiseen?
Jos opettaja ei ole sinut itsensä kanssa, eikä tunne itseään kunnolla, hän saattaa sortua opettamaan liian kovatempoisesti peittäen omaa osaamattomuuttaan. Joten uskalla reilusti sanoa, että et tiedä vaan selvität asian!
Tunteet siis säätelevät toimintaamme koko elämän ajan ja niiden säätelyssä ei ikinä tulee valmiiksi, ainoastaan oppii lukemaan itseään paremmin. Jos joku siis ärsyttää, etsi kohteesta jokin hieno piirre ja keskity siihen negatiivisten tunteiden sijaan.
Asian ytimeen päästiin konkreettisella harjoituksella, jossa harjoiteltiin toisen katsomista silmiin ja toisen hallittua koskemista. Se olikin muuten yllättävän vaikeaa, mutta tärkeää ymmärtää miltä opiskelijasta tuntuu vieraat tilanteet ja ne hetket jolloin ollaan jopa liikaa pois omalta mukavuusalueelta.
Entä millainen sitten on kyllin hyvä työntekijä:
Tunnistaa oman rajallisuutensa
Pitää yllä omaa osaamistaan
Arvostaa muiden ammattitaitoa
On osaltaan vastuussa työpaikan ilmapiiristä
Uskaltaa kysyä
Oppii erehdyksistään
Tuntee arvonsa
Osaa joustaa
Ei puukota työtovereita selkään
Arvostaa vapaa-aikaansa
Kyllin hyvä työntekijä rakentaa kyllin hyvää työyhteisöä.
Kyllin hyvä työyhteisö on:
Kyvyt ja työn vaatimukset on sovitettu yhteen
Iloitsee kun työyhteisössä onnistutaan
Kunnioittaa erilaista osaamista
Antaa kaksisuuntaisesti palautetta ja kuulee sitä myös
Pystyy käsittelemään ristiriitoja
Antaa tilaa yhdessä olemiselle
Tunnustaa ihmisten rajallisuuden
On turvallinen.

maanantai 5. kesäkuuta 2017
Tehtävä: Opettajan itsetuntemus ja vuorovaikutusosaaminen
Itsetuntemus ja vuorovaikutusosaaminen
open työssä Opettajan työssä korostuu huomattavasti vuorovaikutusosaaminen.
Opettaja tapaa työssään päivittäin useita kymmeniä, joskus joku muutamia satoja
opiskelijoita ja se jos mikä luo haasteita asianmukaiselle vuorovaikutustaidolle.
Vuorovaikutustaito muuttuu mielestäni käsitteenä riippuen mitä subjektiivista
kommunikointitapaa pohditaan. Yleisesti ottaen vuorovaikutustaitojen
ylläpitäminen on todella tärkeää pysyäkseen mukana kiristyvillä
työmarkkinoilla. Ihmisellä tulee olla "pelisilmää" käyttää kussakin
tilanteessa oikeanlaisia vuorovaikutustaitoja ja -tapoja. Yleisesti ottaen
vuorovaikutustaidot pohjautuvat osin myös kotikasvatukseen ja se on yleistä
hyväkäytöksisyyttä ja kykeneväisyyttä sekä tapa kommunikoida myös
tuikituntemattomien kanssa. Itsetuntemuksessa tärkeää on oivaltaa omat käyttäytymistavat
ja -mallit, sekä kyetä hahmottamaan miksi toimii juuri tuolla tavalla kuin
toimii. Itsetuntemus saattaa myös alitajuntaisesti ohjata ja neuvoa. Tunteet
vaikuttavat paljon oppimiseen ja tunnetilojen vaikutusta kunkin hetken
oppimistilanteeseen arvostetaan ehkä liian vähän eikä sitä osata ajatella
riittävästi, että jos opiskelijoilla on ollut vaikkapa tauolla keskinäisiä
konflikteja niin heidän tunteensa saattavat käydä liian kuumina eikä oppimiseen
ole resursseja tuolla hetkellä (Lonka, 2015, 134-155.)
Se on
ihmisen sisäinen, mutta vahvasti aistinvarainen ominaisuus. Olen ammatillinen
opettaja ja uskon, että pienetkään luokan keskinäiset konfliktit eivät jää
minulta huomaamatta. Osaan myös puuttua niihin vaativalla korrektiudella, mutta
kuitenkin riittävän määrätietoisesti. Olen luonteeltani kiltti ja hauska sekä
tunnollinen, heikoin piirteeni luonteessani on asioiden viime tippaan
jättäminen. Tätä ominaisuutta olen pyrkinyt tietoisesti parantamaan jo usean
vuoden ajan, oikeastaan heti siitä alkaen kun asioita on ihan oikeasti alkanut
olemaan omalla vastuullani. Olen mielestäni kehittynyt tässä asiassa
positiiviseen suuntaan, mutta parannettavaa on edelleenkin. Pyrin nykyään aina
ajattelemaan, että mieluummin hoidan ikävätkin asiat heti pois alta kuin että
ne vaivaisivat minua monen monta hetkeä niin että jopa öisin herään pohtimaan
tekemättömiä asioita. Edellä mainittu asioiden hoitaminen heti pois alta on
myös toiminut erittäin hyvänä stressinhallintakeinonani. Stressiä ei muodostu
kun asiat on hoidettu. Ja tietysti hyvin käytännönläheinen "älä tee
näin" -esimerkki on tämä tehtävä; hoidan, mutta en aina ajoissa. Tämä
harmittaa itseäni valtavasti. Olen kuitenkin tyytyväinen, että nyt opekoulun
aikana mitkään tehtävät, niin koulussa kuin työssä eivät ole kasaantuneet vaan
aina olen hoitanut edellisen tehtävän pois alta. Kaipa sitäkin sitten voisi
sanoa kehittymiseksi... Koen kaikkinensa, että olen hyvä keskustelemaan ja
erityisesti smalltalkaamaan, huomioin ryhmässä aina erilaiset keskustelijat ja
haistan todella helposti ilmapiirin ja mielialat.
Tärkeimpinä
henkilökohtaisina arvoinani pidän rehellisyyttä ja kiltteyttä kanssaihmisiä
kohtaan. Heikoin arvoni henkilökohtaisessa minässä on avoimuus omista
tunnoista. Hassusti kuulostaa menevän ristiin rehellisyyden kanssa, mutta tarkoitan
tuolla sitä, että kaikissa tekemisissäni ja sanomisissani haluan olla
rehellinen, mutta omaa sisintäni avoimuuden tiimoilta avaan vain läheisilleni.
Johtuneekohan tämä yläasteaikaisesta koulukiusaamisesta, hyvin todennäköistä,
mutta koen tuon koulukiusaamisen myös vahvistaneen minua erittäin suuresti ja
avanneen näkökulmaa opettajan työhön. Koulukiusaamiseni loppui kuin seinään
voitettuani ysiluokalla kirjoituskilpailun, jonka myötä kiusaajat saivat
"pitkän nokan", kuten haluan asian ajatella. Tuo aika auttoi minua
ihan oikeasti ymmärtämään, että ongelmat eivät olleet minussa vaan kiusaajissa,
niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Jälkeenpäin kuulin, että kiusaajat olivat
sortuneet runsaan alkoholin ja tupakan käytön kautta huumeisiin.
Tuon ajanjakson runtelemana
aloin uskaltamaan sanoa mielipiteitäni ääneen ja keskustelemaan eriävistä
mielipiteistä rakentavasti. Tästäkin on open työssä kehittävän vuorovaikutuksen
osalta paljon hyötyä. Itsetunto on syvintä ja vilpitöntä luottamusta itseen.
Itsetunnon avulla voi päästä todella pitkälle, mutta jos ihminen ei luota
itsetuntoonsa, voi hänelle koitua siitä esteitä ja hidasteita elämässä. Mielestäni
myös yksi opettajan tärkeä uskottavauutta lisäävä tekijä, tietysti aidon
tietämyksen lisäksi, on karisma. Karisma mielletään yleensä ihmisen kykyyn
miellyttää muita, mutta mielestäni se ei omaan korvaani tarkoita sitä, vaan se
tarkoittaa henkilön uskottavuutta ja asiasisällön pitävyyttä. Joskus karisma
mielletään myös maaniseen kykyyn manipuloida ihmisiä, mutta tähän opettaja ei
saisi ikinä sortua (Kortesuo, 2015, 55-63.)
On paljon asioita, joissa
luotan itseeni, mutta on myös muutama asia, joissa en ole kovin vahva, kuten
kielten opiskelu ja niiden käyttäminen. Sen osalta itsetuntoni on heikko.
Tätäkin taitoa pystyisin vahvistamaan aktiivisella opiskelulla ja kielen
puhumisella ihan normaalissa arjessa. Tuntuu vain, että aika ei riitä kaikkeen
mitä olisi hyödyllistä harjoittaa. Itsetunto saa ihmisentekemään yleisesti
hyväksyttäviä ja oikeita ratkaisuja ja vääriä tehdessä itsetunto saa ihmisen
myöntämään virheensä. Oppimisympäristö ei ole pelkkä luokkahuone tai miljöö
vaan sen rakentaminen alkaa heti uuden luokan saapuessa keskinäisestä luottamuksesta,
keskusteluyhteydestä ja kiitoksesta. Kiitos on mielestäni todella tärkeä asia,
jota varsinkin nuorten kanssa tulisi käyttää enemmän. Monelle nuorelle jo
pelkän puhelun soittaminen opettajalle voi olla tosi pelottava ja suuri asia ja
siitä tulee aina muistaa kiittää opiskelijaa, esim. "kiitos kun soitit ja
huolehdit asiasta". Vastavuoroisesti opettajan tulee myös hoitaa
lupaamansa asiat.
Jos puhutaan fyysisestä
oppimisympäristöstä niin siihen on kriteerejä ihan niin paljon kuin on
opiskelijoitakin eikä se ole yksiselitteinen juttu. Lähtökohtaisesti
oppimisympäristön tulee olla rauhallinen, siisti ja ergonominen. Näiden
asioiden ollessa hallussa voidaan alkaa puuttua yksilökohtaisiin ominaisuuksiin
ja esimerkiksi sisustukseen.
Sisustuksellakin on suuri
merkitys yleisen fiiliksen luojana. Siisteys taas ruokkii opiskelijoitakin
siisteyteen ja hiljaisuus antaa työrauhan. Aina nämäkään ominaisuudet eivät
täysin toteudu kun oppimisympäristöjä on monenlaisia kuten maatila, kampaamo,
korjaamohalli... Näissä ympäristöissä on tärkeä huolehtia oikeanlaisesta
työturvallisuudesta ja varustuksesta, kuten kuulo- ja näkösuojaimista.
Tavoitteenani ennen
opekoulua oli opekoulun aikana oppia ymmärtämään vielä entistäkin enemmän
erilaisia oppijoita ja saada rohkeutta käyttää erilaisia opetusmenetelmiä.
|
Mielestäni
olen onnistunut näissä molemmissa jo kohtalaisesti. Olen myös alkanut
kiinnittää entistä enemmän huomiota oppimisympäristön ergonomiaan ja
siisteyteen sekä olen saanut vietyä tiimissämme läpi idean jokakeväisestä pedagogisesta
tiimipäivästä, jossa tiimin opet jakavat erilaisia pedagogisia menetelmiä ja
kertovat niiden toimivuudesta.
Lähteet:
Lonka, K.,
(2015)
Oivaltava
oppiminen. Keuruu, Otava.
Kortesuo,
K., (2015)
Karisman
käsikirja. Helsinki, Kauppakamari.
|
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)